FESTARIBEIBET

Festaribeibet Luomiskertomus

Qstockin festaribeibet putkahtivat maailmaan jollain käsittämättömällä tavalla reilu vuosi sitten. Tohtori Q heitti nesteensä pahemman kerran väärään paikkaan ja tuloksena syntyneet äpärälapset ovat jokseenkin vaikeita tapauksia, mutta viekoittelevat pauloihinsa ryytyneimmänkin rokkieinarin.

Paremman mielikuvituksen puutteessa beibet nimettiin proosallisesti nimillä Q-alfa ja Q-omega. Nimet symboloivat Qstockin alkuvoimaista primitiiviselle tasolle yltävää vaikutusta tälle pienelle kaupunnille, josta yksi jos toinenkin sanallisen taiteen edustaja on kauniita sanojaan lausunut. Toisaalta Q on pyöreä kirjain, joka sekin festaribeibien reviirin ja maailmankaikkeuden tapaan laajenee kiihtyvällä nopeudella.

Beibet on nyt päästetty tai itsensä päästäneet kaapista. Todellakin talven synkkinä tunteina he luovuttavat vallan surulliselle maailmalle ja viihdyttävät itseään korttipelien kummallisessa maailmassa Q-päämajan varastossa. Nyttemmin lumen väistyttyä he ensimmäisen peipposen tavoin kirmailevat ja kujeilevat, silmät ilkamoivat ja sekoittavat pakkaa missä liikkuvatkin.

Mainostoimistomarkkinoilla jannut kuiskailevat osta arpa voita paita lippu hikinauha banneri onnea kouvola housuja paitoja ykstoistayheksänkymmentä! nauravat makeasti matkalla pankista asunnonvälittäjälle ostamaan Kiikelistä kaksiota.
Näin se käy, mutta täydellisinä PR-prototyyppeinä beibet antavat arvan käydä ilmaiseksi ja palkintoina ihan jotain eksklusiivista. Voit tarkistaa sanakirjasta.

Hyvät asiat luodaan rakkaudella.

Festaribeibet tulee luoksesi:

 

18.-19.6.2004

Seinäjoki, Provinssirock

2.7.2004

Oulu

3.7.2004

Rovaniemi

9.7.2004

Oulu

10.7.2004

Kajaani

11.7.2004

Oulu

14.7.2004

Oulu, Rotuaari Piknik

15.7.2004

Oulu, Rotuaari Piknik

16.7.2004

Oulu, Rotuaari Piknik

19.7.2004

MTV3 Chat

23.-24.7.2004

Qstock, Oulu

 
(c) Qstock ry 2004