UUTISET

Qstockin ohjelma ja aikataulut julkaistu!

Qstock 2009:n ohjelma on nyt aikatauluja myöten valmis. Viimeisimmät kiinnitykset ovat kotimaiset The Capital Beat, The Black League, Viisikko, Cheek, Ajattara, Pete Parkkonen, Tuomari Nurmio, Op:l Bastards ja Anna Puu. Qstockin juontaa tänä vuonna toimittaja ja mediapersoona Heta Hyttinen.

- Q - 26.06.2009

Pimp My Qstock-paita -kisa alkaa!

Tee oma uniikki rokkipaitasi, tunikasi, toppisi, vaikka hameesi tai shortsisi Qstock 2009-festaripaidasta ja voita kahden päivän festarivipit Qstockiin itsellesi ja kaverillesi. (Alle 18-vuotiaalle 2 pv normilippu).



Päämateriaalina tuunauksessa toimii siis itse paita, mutta olet vapaa lisäämään, poistamaan, leikkaamaan, liimaamaan ja ompelemaan paidasta mitä itse haluat. Pääasia on, että vaate on tunnistettavissa joskus olleen Qstock–festaripaita.



Ota kuva itsestäsi tuunaus päälläsi ja tööttää kuva tänne (Facebook) Pääset lisäämään kuvan kun osallistut tähän tapahtumaan.



Suosikkiluomustasi voit äänestää facebookissa 10.7. asti, jonka jälkeen viisi parhaiten tuunattua rokkipaitaa asetetaan esille Stockmannin One Waylle loppukarsintaa varten.



One Waylla parasta paitaa voi käydä äänestämässä 18.7. klo 14 asti, voittaja julistetaan klo 15. Myös myymälässä äänensä antaneiden kesken arvotaan kahden päivän festarilippu.



Ja eiku Pimppaamaan, paidat ovat myynnissä:

- One Way Stockmann Oulu

- Micks Oulu



Paidan hinta on 15 eur

- Q - 24.06.2009

Real Deal Beach Party jytää hiekkarannalla!

Qstockin tämän kesän aluemutosten myötä Kuusisaaren hiekkaranta herää uuteen eloon, kun aikaisemmiltakin vuosilta tuttu Real Deal Beach Party valtaa koko rannan. Tarjolla on rantamusiikkia rapista reggaeseen sekä levyltä, että livenä hiekkarannan uudelta esiintymislavalta. Hiekkaranta sykkii elämää läpi koko Qstock-viikonlopun.


Tähän mennessä varmistuneita artisteja hiekkarannalla ovat muiden muassa Raappana, Pouta Sound, Kemmuru, Stig Dogg, Stepa, DJ J-Honey, DJ Chappa, DJ Chicago-Pekka ja DJ Teppo Mono sekä Morley Duo, Tanssinrytkeen lisäksi rannalla nähdään spektaakkelinomaista oheistoimintaa. Tanssikengät kotiin, rantavermeet mukaan!

- Q - 16.06.2009

Wacken Metal Battlen osa-kilpailut kisattu!

Kahden esikarsinnan jälkeen 25.7.2009 Qstock-festivaaleilla järjestettävään finaaliin on valittu seuraavat neljä kokelasta:


Autere

Backstabbing Bastard

Evil Angel

Napoleon Skullfukk


Onnea finaaliin selviytyneille!


Qstockissa tuomaristo valitsee parhaan bändin edustamaan Suomea Saksassa järjestettäville Wacken Open Air -festivaaleille. Suomen edustajan ohella Wackenissa kisailevat kahdenkymmenen muun maan Wacken Metal Battle -parhaimmisto. Kilpailun voittajalle on luvassa levydiili Wackenrecords-levy-yhtiöltä ja Mapex Meridian Maple Go
-rumpusetti!

- Q - 11.06.2009

Talkoolaisten haku päättyy 19.6.

Muistathan täyttää hakemuksen jos haluat talkoolaiseksi Qstockiin. Kaikille haastatteluun valituille ilmoitetaan 26.6. mennessä joko s-postilla tai puhelimella.

- Q - 08.06.2009

Gigwish, tuo äänesi kuuluville ja vaikuta!

Myös Qstock on liittynyt mukaan uuteen Gigwishin yhteistyöverkostoon. Gigwish tarjoaa palvelun, jonka kautta voit tekstiviestillä äänestää mitä artisteja sinä haluaisit nähdä ja kuulla tapahtumissa. Annetut äänet antavat tapahtumajärjestäjille arvokasta tietoa tukemaan tulevien tapahtumien suunnittelua. Tutustu palveluun täällä.


- Q - 03.06.2009

QSTOCK 2008 -VALOKUVIA PSK KAUPUNNISSA

Alkaneen kesän Qstockia odotellessa kannattaa poiketa PSK Kaupunni -baarissa muistelemassa, mikä festivaaleilla on niin mukavaa. PSK Kaupunnin seinille on nimittäin ripustettu viime vuoden Qstockissa tallennettuja valokuvia niin esiintyjistä kuin yleisöstäkin. Valokuvanäyttely on esillä huomisesta keskiviikosta alkaen aina kesäkuun loppuun saakka.


Näyttely on toteutettu Valokuvaamo Palovaaran kanssa, ja kuvaajina ovat häärineet Jukka Palovaara, Pekka Palovaara ja Maiju Torvinen.


Ja sitten Paskikseen!

- Q - 02.06.2009

Wacken Metal Battlen osakilpailu Lahdessa 9.6

Nyt taistellaan myös etelässä! Wacken Metal Battlen toinen osakilpailu kisataan Lahdessa Bar Torvessa tiistaina 9.6. Finaalipaikasta Qstockiin on kisaamassa 4 raudanlujaa suomiheavyn suurlupausta:


AUTERE(Turku)

EVIL ANGEL (Lahti)

GHOST VOYAGE (Tampere)

TRESPASSENGER (Kuortane)


Kisan päätteeksi liekit lavalla sammuttaa special guest
Chaos Injected (Lahti)


Liput 2€


Sinne siis!

- Q - 01.06.2009

QSTOCKIN ROCKPOLIS-LAVAN KATTAUS ON VALMIS

Oulun seudun artisteja Qstock-festivaalilla esittelevän Rockpolis-lavan ohjelma täydentyy kahdella konkariosaston esiintyjällä.


Kuusamolaislähtöinen, nykyään Oulussa majaileva Sacred Crucifix on ensimmäisiä suomalaisia death metal -yhtyeitä. Bändin tuorein albumi Shallow Grave ilmestyi toukokuun alussa.

Kolme kunnianhimoista ja kriitikoiden ylistämää rockalbumia julkaissut Ruotomieli viettää tänä vuonna kymmenvuotisjuhliaan. Bändi on juuri aloittanut syksyllä julkaistavan albuminsa työstämisen ja kirmaa kesällä keikoille armottomalla innolla.


Rockpolis-lavalla raikaa tänä vuonna myös ulkopaikkakuntalainen rock, kun Seinäjoen powermetalhirmu Celesty ja Joensuun screamopartio Snow White’s Poison Bite saapuvat laajentamaan maantieteellisiä rajoja uuden festarikierrätystoiminnan saattelemana.


Seinäjoen Provinssirock, Joensuun Ilosaarirock ja Oulun Qstock tarjoavat esiintymispaikan ja sitä kautta merkittävää näkyvyyttä paikkakuntien nouseville bändeille. Jokainen festarikaupunki lähettää oman edustajansa kaikille kolmelle festarille. Oulun seudun kierrätysedustaja on sekometalliretkue Murena.


Toimintaa organisoivat Oulun kaupungin Rockpolis, Joensuun Popmuusikot ry, Seinäjoen elävän musiikin yhdistys Selmu ry sekä Seinäjoen kaupungin Louhimo-verkosto.


Rockpolis-lavan artistit:


Perjantai 24.7.

Kuuradio

Celesty (Seinäjoki)

Grand Manoeuvre

Sicknote

Sacred Crucifix



Lauantai 25.7.

Frontlines

Lissut

Snow White’s Poison Bite (Joensuu)

Toni Kandelin

Hebosagil

Murena

Ruotomieli

- Q - 27.05.2009

Wacken Metal Battlen Oulun osakilpailu takana!

Wacken Metal Battlen Suomen esikarsinnan Oulun osakilpailussa jatkoon selvisivät joensuulainen Backstabbing Bastard, sekä oululainen Napoleon Skullfukk.


Ensimmäinen esikarsinta järjestettiin perjantaina 23.5. Oulun 45 Specialissa. Tuomaristo painotti valinnoissaan yhtyeiden musiikillista osaamista, biisimateriaalin toimivuutta, lavapreesensiä sekä yleistä valmiutta edustaa Suomea maailman suurimman metallifestivaalin demobändikilpailussa.


Toinen esikarsintakilpailu järjestetään Lahdessa 9.6, jolloin jatkoon valitaan myös kaksi bändiä. Suomen finaali kamppaillaan neljän yhtyeen kesken Qstockissa 25.7.


Oulun esikarsinnan tuomaristoon kuuluivat:

Tero Lassila (Imperiumi)

Toni Peltola (Firebox Agency)

Eero Kettunen (Vertigo)


Onnea jatkoon selvinneille!

- Q - 25.05.2009

Uusia kiinnityksiä julki!

Qstock 2009:n tuoreimmat ulkomaalaiskiinnitykset ovat pitkän linjan speed/thrash metal -bändi ANTHRAX Yhdysvalloista ja rajoja rikkova Major Parkinson Norjasta. Festivaalin kotimaisten siintyjien listaa puolestaan jatkavat Haloo Helsinki!, Profane Omen, Stam1na, Poisonblack, Kotiteollisuus, Maj Karma, Radiopuhelimet, Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi ja Kauko Röyhkä & Rättö & Lehtisalo.


Täydennyksiä on vielä luvassa niin kotimaiselle kuin ulkomaisellekin osastolle.

- Q - 22.05.2009

Qstock 2009 alueuudistuksia!

Kesällä 2009 Qstock festivaalialue kokee jälleen uudistuksia. Katso uudet aluekartat ja kuvamallinnus Alue -sivulta


Lisää aiheesta myös Kalevassa.

- Q - 20.05.2009

Talkoolaisten haku on alkanut!

Qstockin talkoolaisten haku on nyt alkanut. Käy katsomassa uudistetut hakuohjeet talkoosivuilta. Tervetuloa työskentelemään Qstockiin!

- Q - 18.05.2009

QSTOCKIN LIPUNMYYNTI ALKAA!

Qstock 2009:n ennakkolippujen myynti alkaa perjantaina 8.5. Lippuja myyvät Lippupalvelu ja Oulun Levykauppa Äx.


Perjantain lipun hinta on ennakkoon 39 euroa ja portilta 45 euroa, ja lauantain ennakkoon 43 euroa ja portilta 50 euroa. Kahden päivän lippu maksaa ennakkoon 69 euroa ja portilta 75 euroa.


Perinteiseen tapaan nopeimmille ostajille on kylkiäistä tarjolla, 300 ensimmäistä Oulun Levykauppa Äxästä kahden päivän lipun ostanutta saa avoimen elokuvalipun. Lipulla pääsee katseleen veloituksetta mitä tahansa elokuvaa Finnkinon elokuvateattereissa.


Qstock 2009 bändikauppa käy kuumana, lisää artistijulkistuksia on luvassa pian!

- Q - 07.05.2009

Rockpolis-lava nousee jälleen Qstockiin!

Oulun kaupungin nuorisoasiainkeskuksen Rockpolis pystyttää jälleen tulevana kesänä paikallista musiikkia esittelevän lavan Qstock-festivaalille. Rockpolis-lava tarjoaa esiintymispaikan noin kymmenelle Oulun seudun bändille tai artistille. Artistivalinnoissa on painotettu ajankohtaisuutta ja tinkimätöntä eteenpäin pyrkivää asennetta.


Rockpolis-lavan ensimmäiset kiinnitykset ovat raskaasti polveileva rockkvartetti Murena, kupliva tyttöduo Lissut, tyylikäs popryhmä Grand Manoeuvre, groovemetallia jyystävä Frontlines, genremääritelmiä uhmaava ääri-ilmiö Hebosagil, poppaavasti jazzaileva Kuuradio, bluesin ja metallin kielillä rokkaava Sicknote sekä musiikkia ja performanssitaidetta yhdistelevä Toni Kandelin.


Katso lisää esiintyjistä bändit-sivulta!

- Q - 28.04.2009

QSTOCK 2009 -YHTEISTYÖ- JA VIP-PAKETIT NYT SAATAVILLA!

Nyt ne ovat täällä! Kesän festarin parhaat Q-setit on varattavissa ja hankittavissa. Takaa oma paikkasi ja näkyvyytesi Qstockissa 2009. Tarjolla on vippiä, rakettia – ja vaikka minkälaista pakettia juuri sinun tarpeisiisi räätälöityinä.


Olehan reipas ja ota heti yhteyttä Olliin 040 5268264 tai lehti@qstock.org, niin saat asiaa rivakasti jalalle!


- Q - 03.04.2009

HEAVEN AND HELL QSTOCKIIN!

Heaven and Hell on Qstock 2009:n ensimmäinen
kansainvälinen kiinnitys. Kyseessä on täysin sama kokoonpano joka muodosti legendaarisen Black Sabbath -yhtyeen vuosina 1980-1982 ja 1992.


Heaven And Hell julkaisee tänä keväänä ensimmäisen albuminsa sitten Black Sabbath -vuosien ja kiertää sen jälkeen ahkerasti Euroopan suurimpia rockfestivaaleja. Amerikkalais-britannialaisessa kokoonpanossa musisoivat laulaja Ronnie James Dio, kitaristi Tony Iommi, basisti Geezer Butler ja rumpali Vinny Appice.


Qstockin muita tähän mennessä varmistuneita vierastyöläisiä ovat jazzia, progea ja rockia psykedeelisesti yhdistelevä Elephant9 Norjasta ja teollisuusmetallipumppu Pain Ruotsista.


Kotimaisista esiintyjistä mukana ovat muiden muassa CMX, Apulanta, Happoradio, Amorphis, The Rasmus, Egotrippi, Pintandwefall, Maija Vilkkumaa, PMMP, Asa & Jätkätjatkät ja
Regina. Paljon täydennyksiä on vielä luvassa niin kotimaiselle, kuin ulkomaisellekin osastolle.


Tästä kesää kohti, palataan pian!

- Q - 23.03.2009

Wacken Metal Battle 2009 saa esikarsinnat

Jo useampana vuonna Qstockissa järjestetty Wacken Metal
Battle on kilpailu hevibändeille. Kilpailun voittaja pääsee esiintymään Saksaan Wacken-festivaaleille. Wacken on tällä hetkellä maailman suurin metallifestivaali. Vuonna 2009 Qstockissa pidettävän finaalin tasoa pyritään nostamaan entisestään järjestettävillä esikarsinnoilla. Näiden
karsintojen voittajat pääsee kisaamaan Qstockiin. Esikarsintojen ajankohta on touko/kesäkuun vaihteessa. Esikarsintoja järjestetään mm. Oulussa Ravintola 45-Specialissa 22.5. Muut kaupungit ja päivämäärät
ilmoitetaan myöhemmin.


Paikkaa auringossa tavoittelevat metalliyhtyeet voivat lähettää
musiikkinäytteensä osoitteeseen:


Wacken Metal Battle

Joni Juutilainen

Huhtasaarenkatu 12 C 8

69100 Kannus

www.vertigo.cd/wacken


Materiaali tulee toimittaa 15.5 mennessä. Jos mahdollista, liitä
mukaan audio-/videomuotoista näytettä yhtyeesi esiintymisestä.


PS. Qstock 2009 sivusto ja ensimmäiset kiinnitykset pian tulossa!


- Q - 13.03.2009

WHITESNAKE OULUUN TOUKOKUUSSA!

Qstock ja Pro Piknik Festivals järjestää yhetistyössä Whitesnaken konsertin Oulun Energia Areenalla 28.5.2009 klo 20.00


David Coverdalen luotsaama legendaarinen Whitesnake saapuu Ouluun toukokuussa. Keväällä 2008 ensimmäisen studioalbuminsa yli kymmeneen vuoteen julkaissut ja kymmeniä miljoonia levyjä uransa aikana myynyt yhtye esiintyy Oulun Energia Areenalla torstaina 28. toukokuuta. Liput konserttiin maksavat ennakkoon 49 euroa ja ovelta 54 euroa. Lipunmyyntiin Lippupisteen toimipisteissä alkaa maanantaina 9.3.2009 klo 9.


Yli 30-vuotisen uran tehnyt Whitesnake on yksi hard rockin historian suurimpia yhtyeitä. Läpi vuosikymmenten useita legendaarisia albumeja julkaissut yhtye henkilöityy pitkälti laulaja David Coverdaleen, joka perusti bändin jätettyään Deep Purplen vuonna 1977. Albumit kuten ”Come And Get It”, ”1987” ja ”Slip Of The Tongue” ovat nousseet listaykkösiksi Atlantin molemmin puolin ja niiltä löytyvät biisit - kuten ”Don’t Break My Heart Again”, ”Here I Go Again” ja ”Fool For Your Loving” - ovat kaikki klassisen rockin kulmakiviä.


Whitesnaken edellinen Suomen-esiintyminen loppuunmyydyssä Helsingin jäähallissa viime joulukuussa osoitti, ettei yhtyeessä näy ikääntymisen merkkejä. Huiman keikan lisäksi bändin keväällä 2008 julkaistu peräti yhdestoista studioalbumi ”Good To Be Bad” on hieno esimerkki Whitesnaken vankasta suosiosta - levy nousi suoraan albumilistan sijalle viisi.


LIPUT

49 euroa maanantaista 9.3. klo 9 alkaen Lippupisteen myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600–900-900 (1,75 euroa / min + pvm, klo. 7-22) sekä netistä www.lippu.fi
Konsertissa ei ole ikärajaa.

- Q - 02.03.2009

Qstock 2009 aloitti järjestyksenvalvojien rekrytoinnin!

Haluatko sinä töihin järjestyksenvalvojaksi Qstockiin? No sehän käy! Toukokuussa 2009 Qstock järjestää järjestysvalvojankurssin, jossa leivotaan uusia järjestyksenvalvojia kesän koitoksiin. Mutta huomioi että paikkoja on rajoitetusti, laita heti mailia mikäli sinua kiinnostaa osallistua kursseille:


turvallisuus@qstock.org


Qstock haastattelee kaikki halukkaat ennen kursseille pääsyä.


Kesää kohti!

- Q - 05.02.2009

Hyvää Joulua ja..

...Rokkaavaa Uutta Vuotta 2009!!



- Q - 24.12.2008

Qstock pysyy Kuusisaaressa!

Nyt voidaan huokaista helpotuksesta, pitkällisten neuvottelujen tuloksena on päästy sopuun Qstockin järjestämisestä edelleen Kuusisaaressa. Qstock kiittää kaikkia tukijoitaan ja tahoja, jotka edesauttoivat tämän ratkaisun syntymisessä, kiitos!



Nähdään Kuuskassa 24.-25.7.2009 ;)

- Q - 03.11.2008

Oulu, kulttuurikaupunki?

Kuten lehdistä on jo voitu lukea, Oulun kaupunki on päättänyt rauhoittaa Kuusisaaren tapahtumilta, ja tehdä siitä puistoalueen. Näin ollen Qstockin järjestäminen tällä alueella ei ole enää mahdollista.


Lisää aiheesta:

- Oulun kaupungin sivuilta

- Kaleva1 , Kaleva2 , Kaleva3

- Jussi Vilkuna

Jos löydät jonkin muun aihetta käsittelevän linkin, laita viestiä: info@qstock.org


Keskustelut uudesta alueesta on käynnissä.


Kiitos kaikille Qstockin tukijoille, jatketaan tästä!

- Q - 08.10.2008

Syksy saa, ja Qstock 2008 –karvalakkeja saa Real Dealista!

Suuren kysynnän vuoksi on päädytty tilaamaan lisäerä Qstock 2008 -karvalakkeja vielä näin festivaalin jälkeenkin, mutta miksipä ei kun talvikin on kohta ovella! Näitä keinokarvasta valmistettuja lakkeja myy Oulussa Real Deal isokatu 10 Lakin hinta on 25€.


Lämmintä syksyä!

- Q - 04.09.2008

Hei vapaaehtoistyöntekijät!

Kiitos jälleen loistavasta työpanoksestanne! Karonkan nimilista on nyt valmis niiden osalta joilla on mahdollisuus siihen osallistua. Jos jostain syystä olet epävarma karonkan ajasta/sijainnista tai on jotain kysyttävää ota yhteyttä:


tuotantosihteeri Sarianna 050 5603 614

tuotantoharjoittelija Niina 046 8882137


Qstock kiittää!

- Q - 01.08.2008

Qstock 2008 kiittää!

Festaritunnelmia kuvien ja juttujen muodossa löytyy Kalevan Qstock 2008 -sivuilta


Kiitos!

- Q - 26.07.2008

Qstock 2008 alkaa tänään!

Terveisiä aurinkoisesta Kuusisaaresta, juhlapaikka alkaa jälleen olemaan festivaalivieraita vaille valmis. Qstockissa tulee jälleen kahden päivän aikana vierailemaan yli 20 000 kävijää, kiitos kaikille jo etukäteen!


Ennakkomyynti toimii edelleen ennakkomyyntipisteissä, lisäksi 2 päivän lippuja on siirretty myös portille myyntiin, lipunmyynti portilla alkaa tänään klo:13:30. Mikäli kahden päivän lippuja on vielä huomenna, jäljellä oleva kiintiö myydään yhden päivän hinnalla. Eli vielä ehtii hyvin mukaan.


Eipä muuta, tervetuloa Qstock 2008 festivaaleille! ;)

- Q - 25.07.2008

Rannekkeen vaihtopisteet toiminnassa!

Muistutus! Tällä viikolla 2 päivän ennakkolipun voit vaihtaa rannekkeeksi jo etukäteen. Vaihdon voi suorittaa seuraavissa kohteissa: PSK Kaupunni, Lentävä Lautanen, Musiikki Kullas ja Never Grow Old. Musiikki Kullaksen lisäksi alaikäiset voivat vaihtaa ennakkolipun rannekkeeksi torirannassa sijaitsevalla Ouluseutu-teltalla. Rannekeen hankkiminen etukäteen on erittäin suositeltavaa, tällä vältetään turhaa jonotusta!


Huom! 2 päivän lippuja on vielä myynnissä lipunmyyntipisteissä. Mikäli perjantain jälkeen 2 päivän lippuja on vielä jäljellä, kiintiö myydään lauantaina portilla yhden päivän lipun hinnalla.


Kaksi yötä vielä!

- Q - 23.07.2008

”Pelasta beibet avaruudesta” –kilpailu on ratkennut!

Beibekilpailu on ratkennut ja festaribeibet pelastettu avaruudesta.Voittajastrategiat suunnittelivat Paula Rosbacka ja Päivi Leskinen.


Paula Rosbackan strategia: Lähetämme Qstock-kuumailmapallolla Markus H.Korhosen hakemaan flikat. Markus on Oulun hyväkäytöksisin ja fiksuin kulttuuripersoona, joten eiköhän tuo pärjäile hetken myös avaruuden maisemissa - osaa taatusti kommunikoida kohteliaasti myös alienien kanssa.
Beibet saadaan Kuusisaareen in no time!


Päivi Leskisen strategia: Maitojunalla


Qstock kiittää myös muutamia muita osallistuneita hyvistä nauruista ja toivottelee Paulalle ja Päiville bestiksineen hauskoja festareita ja Markus H. Korhoselle pikaista toipumista.


PS. Myös lehden painovirheen tiimoilta käyty ”Tyypit ei osaa” -kilpailu on ratkennut, voittajalle on ilmoitettu sähköpostitse asiasta, onnea sinnekkin!

- Q - 21.07.2008

Muutoksia Happiteltan ohjelmaan!

Englantilainen Rex The Dog on perunut keikkansa Qstockin Happiteltassa pitkällisestä neuvottelu- ja sovittelutyöstä huolimatta. Peruuntumiseen ovat vaikuttaneet niin englantilainen sopimuskäytäntö kuin hankalaksi
osoittautuneet lentojärjestelyt. Rex The Dogin korvaa aikaisemmin oman esiintymisensä perunut Komytea Turusta.


Ohjelmanmuutos aiheuttaa myös hienosäätöä lauantain aikatauluihin Happiteltassa. Nyt ruotsalainen The Field esiintyy kello 23.15 ja Komytea kello 20.00.




- Q - 21.07.2008

2 päivän rannekkeen vaihto alkaa maanantaina!

Qstock 2008 2 päivän ennakkolipun voit vaihtaa rannekkeeksi jo maanantaista lähtien. Vaihdon voi suorittaa seuraavissa kohteissa: PSK Kaupunni, Lentävä Lautanen, Musiikki Kullas ja Never Grow Old. Musiikki Kullaksen lisäksi alaikäiset voivat vaihtaa ennakkolipun rannekkeeksi torirannassa sijaitsevalla Ouluseutu-teltalla.


Rannekeen hankkiminen jo etukäteen on erittäin suositeltavaa, tällä vältetään turhaa jonotusta!

- Q - 19.07.2008

Päiväkohtaiset liput loppuunmyyty!

Qstockin lipunmyynti jatkuu vilkkaana. Lauantain yhden
päivän lippujen kiintiö loppui pari viikkoa sitten, ja nyt myös perjantain liput ovat loppuneet.



HUOM! Kahden päivän lippuja on vielä saatavilla Lippupalvelun toimipisteissä ja Oulun Levykauppa Äxässä. Lisäksi Arinan toimipisteet, Micks sekä Prismat myyvät 2 päivän lippuja S-eduin, eli vielä ehtii mukaan!



Pian nähdään!;)

- Q - 14.07.2008

Infoa lipuista ja Qstock 2008 -festarilehdestä!

Perjantain päiväkohtaiset liput on Lippupalvelun toimipisteistä loppuunvarattu. Oulun Levykauppa Äx:ssä on kuitenkin pieni määrä perjantain lippuja vielä jäljellä. Eli, jos haluat ainoastaan perjantaina Qstockiin, Lippupalvelun sijaan kannattaa suunnata pikaisesti Levykauppa Äx:ään!


2 päivän lippuja on Lippupalvelun toimipisteistä sekä Levykauppa Äx:stä vielä saatavilla.


Qstock 2008 -festarilehti,
on nyt ilmaiseksi jaossa suurimmassa osassa Oulun keskustan baareissa, kahviloissa sekä monissa muissa julkisissa tiloissa. HUOM! tässä tulee kilpailu! Lehden teko ei valitettavasti mennyt kuten elokuvissa, vaan kanteen lipsahti painovirhepaholainen. Kerro meille mikä meni pieleen, lähettämällä sähköpostia osoitteeseen lehti@qstock.org 20.7 mennessä, otsikoi viesti ”Tyypit ei osaa ”. Vastanneiden kesken arvotaan 2 päivän lippu Qstockiin!


Vielä pari viikkoa!

- Q - 11.07.2008

Lauantain liput loppuunmyyty!

Qstock lipunmyynti on ollut tänä vuonna ennätyksellisen vilkasta sillä seurauksella, että lauantain päiväkohtaiset liput on jo loppuunmyyty. Syytä paniikkiin ei vielä kuitenkaan ole sillä perjantain, sekä 2 päivän lippuja on vielä saatavilla Lippupalvelun toimipisteissä ja Oulun Levykauppa Äx:ssä.
Lisäksi Arinan toimipisteet, Micks sekä Prismat myyvät 2 päivän lippuja S-eduin, näitä lippuja on hyvin rajallinen määrä.


PS. Tänään perjantaina Kalevan PeTo-liitteen välistä löytyy Qstock 2008 -festarilehti, kannattaa tutustua!

- Q - 04.07.2008

Qstock 2008 –lehti ilmestyy perjantaina 4.7!

Perinteisesti heinäkuun alkupuolella ilmestyvä Qstock -lehti tulee jälleen. Lehden jakelu tapahtuu tänä vuonna Kalevan PeTo –liitteen välissä perjantaina 4.7. Lisäksi lehden jakopisteitä löytyy ainakin useista oululaisista ravintoloista. Kyseessä on 24 -sivuinen tietopaketti, joka sisältää artistihaastatteluja, juttuja sekä muuta infoa tämän kesän Qstock festivaalista.


Eli ensi perjantaina PeTo -liite haltuun!

- Q - 30.06.2008

Festaribeibet -sivu auki, bäkkäripassit tarjolla!

Vihdoin ja viimein! Festaribeibet –sivu on saatu auki kaikelle kansalle. Klikkaa tästä ja seuraa beibien avaruusseikkailua. Lopuksi voit osallistua kilpailuun, jossa on bäkkäripassit tarjolla. Beibet tarvitsee nyt sinun apuasi, ja tämä tehtävä on todella TÄRKEÄ! ;)

- Q - 26.06.2008

Wacken Metal Battle 2008 –bändit on valittu!

Qstockin yhteydessä järjestetään tuttuun tapaan Wacken Metal
Battle -bändikisan kotimainen finaali. Nettimedia Vertigon kokoaman raadin seulomat finalistit ovat torniolainen The Howl, oululainen Seith ja tuusulalainen Retrogression. Kolmikko soittaa paremmuudestaan Qstockissa lauantaina 26.7. Kisan voittaja pääsee keikalle viikko Qstockin jälkeen järjestettävälle Wacken Open Air -festivaaleille, Saksaan.


Tarkemmin esiintyjistä bändit -sivulla.

- Q - 25.06.2008

Vapaaehtoistyöntekijöiden haastattelutilaisuus 2.7

Tänä vuonna vapaaehtoisia festarityöläisiä on ilmoittautunut kaikkien aikojen ennätysmäärä, valitettavasti kuitenkaan aivan kaikille halukkaille ei riittänyt työtehtäviä. Todella suuri kiitos kuitenkin kaikille ilmoittautuneille!


Haastattelu- ja infotilaisuus kaikille valituille vapaaehtoistyöntekijöille ke 2.7.2008 (valituille on ilmoitettu
puhelimitse erikseen 2.7 mennessä). Tilaisuus on klo: 14.00–18.00 välisenä aikana Club Teatrialla, Härkätie 1, Limingantulli. Jokainen talkoolainen haastatellaan erikseen ja sen perusteella katsotaan työvuorot ja kirjoitetaan sopimus. Tarvitset mukaasi joustavuutta, asennetta, yhteisöllisyyttä ja halukkuutta olla luomassa Oulun rockfestivaali henkeä ;)


Kiitos ja nähdään Club Teatrialla!






- Q - 24.06.2008

Lipunmyynti alkoi!

Qstock 2008 -lipunmyynti on nyt kovassa käynnissä. Lippuja on saatavilla Lippupalvelun toimipisteistä sekä Oulun Levykauppa Äx:stä. Lisäksi Arinalla on oma kiintiö lippuja omissa toimipisteissään, Mick´s sekä Prismat. HUOM! Kaleva.Pointissa myynnissä olleet liput myytiin loppuun muutamassa tunnissa, joten sinne ei kannata enää lippujen perässä suunnistaa.


Kahden päivän lippu maksaa ennakkoon 65 euroa ja portilta 70 euroa. Yhden päivän lipun hinta on ennakkoon 39 euroa ja portilta 45 euroa.


Mukavaa kesän alkua kaikille!

- Q - 02.06.2008

LIPUNMYYNTI ALKAA ENSI MAANANTAINA!

Qstock 2008 -lipunmyynti alkaa ensi maanantaina Lippupalvelun toimipisteissä klo 09:00 ja Oulun Levykauppa Äxässä klo 10:00. Kahden päivän lippu maksaa ennakkoon 65 euroa ja portilta 70 euroa. Yhden päivän lipun hinta on ennakkoon 39 euroa ja portilta 45 euroa. Kannattaa myös muistaa nopean ostajan Levykauppa Äx edut!


Bändit -sivulle on päivittetty muutama uusi esiintyjä. Tuoreimpia Qstockiin tulonsa varmisteneita ovat hollantilainen Agua de Annique, virolainen The Sun sekä kotimaiset Entwine, Diablo, Jippu ja Black Magic Six, sekä Radiopuhelimet.


Kaikki loput esiintyjät, sekä ohjelma aikatauluineen julkaistaan kesäkuun alkupuolella.

- Q - 28.05.2008

PSK KAUPUNNIN ROKKIBUSSI SUUNTAA ILOSAAREEN!

PSK KAUPUNNIn rokkibussi Ilosaareen toteutuu myös tänä kesänä. Ilosaari sai tänä vuonna kyselyyn vastanneiden kesken
ylivoimaisesti eniten ääniä joten bussin nokka suunnataan kohti Joensuun laulurinnettä. Kovan kysynnän vuoksi matkan maksu suoritetaan ilmottautumisen yhteydessä. Matka kustantaa 45 € ja PSK KLUBILAISILTA 40 € (lisätietoa klubista)
Ilmottautumisia otetaan vastaan PSK KAUPUNNIssa 3.6 alkaen!


Matkan aikataulu: Lähtö Oulusta PSK KAUPUNNIN edestä Perjantaina 11.7 klo 12:00 ja paluu Sunnuntaina 13.7 raviradan portilta heti viimeisen päälavan bändin lopetettua eli noin klo 22:00. Bussi on takaisin Oulussa PSK KAUPUNNIN edessä aamuyöllä noin klo 04:00.


Ei muuta kuin nokka kohti rokkia!


Ps: Matkalle ei ole ikärajaa joten nuoremmat festivaalivieraat joutuvat laittamaan omaisensa hankkimaan matkalippunsa
PSK KAUPUNNIsta.

- Q - 21.05.2008

Qstockiin nousee Rockpolis-lava!

Qstock ja Oulun kaupungin musiikin tiedotus- ja neuvontakeskus Rockpolis ovat aloittaneet yhteistyön. Tämän kesän Qstockiin nousee Rockpolis-lava, joka toimii nimenomaan paikallisen musiikin näyttämönä festivaalilla. Rockpolis-lavalla soittaa kahden päivän aikana kaikkiaan kymmenen paikallista kykyä. Esiintyjät löydät Bändit -sivulta. Rockpolis-lava nousee entisen Rantalavan paikalle paviljongin edustalle. Uuden lavan myötä Qstockin esiintymislavojen määrä nousee neljästä viiteen.


Tietoa ja kuvia uudesta alueesta ja lavojen sijoittelusta löydät täältä!

- Q - 20.05.2008

Qstock 2008 -lipunmyynti alkaa kesäkuussa!

Qstock 2008 ennakkolippujen myynti alkaa maanantaina 2. kesäkuuta. Lippuja myyvät Lippupalvelu ja Oulun Levykauppa Äx.

Erillisten perjantain ja lauantain lippujen hinnat ovat 39 euroa ennakkoon ja 45 euroa portilta. Kahden päivän lippu maksaa ennakkoon 65 euroa ja portilta 70 euroa.


Perinteiseen tapaan Qstock hemmottelee nopeimpia kahden päivän lippunsa Oulun Levykauppa Äxästä hankkineita. 100 ensimmäistä saavat kaupan päälle lipun Club Teatrialla perjantaina 1. elokuuta järjestettävälle Qstockin jälkikäyntiklubille, jonka pääesiintyjä on amerikkalainen hard rock -legenda W.A.S.P.! Seuraavat 500 nopeinta saavat lohdutukseksi hienon ja ekologisen Qstock-kangaskassin;)


PS. Klikkaamalla tästä näet 3D-mallinnuksen tulevasta festarialueesta. Tarkempaa infoa ja kuvia laajenevasta alueesta tulossa pian, pysytelkää kuulolla!

- Q - 13.05.2008

YUP:n uuden levyn ennakkokuuntelu PSK Kaupunnissa!

Tiistaina 13.5 klo.19 alkaen PSK Kaupunnissa pidetään Qstockissakin esiintyvän YUP:n ke 21.05. julkaistavan "Vapauden kaupungit"–levyn ennakko -ja katselutilaisuus. Luvassa on musiikin lisäksi valkokankaalle tykitetty "liukuesitys", joka pitää sisällään kappaleiden sanat, kannen ja kansivihkon kuvitukset sekä paljon kuvamateriaalia levyn tekemisestä. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.


Ja sinne!

- Q - 07.05.2008

Aknestik ainutkertaiselle reunion-keikalle Qstockiin!

Ensi kesän kotimainen merkkitapaus on vuonna 2002 muumioituneen haukiputaalaisen Aknestikin ainutkertainen reunion-keikka Qstockissa. Sympaattista musiikkiaan muun muassa villasukkapopiksi luonnehtinut Aknestik perustettiin vuonna 1984, ja se ehti julkaista seitsemän pitkäsoittoa, kaksi ep:tä ja kolme kokoelmalevyä. Yhtyeen suurimpia hittejä ovat olleet mm. Suomirokkia, Ainoastaan toistaiseksi, Jokapäivä, Toukokuussa ja Kesällä ei mennä nukkumaan. Tätä keikkaa ei kannata missata!


Aknestikin ohella Qstockin esiintyjälistaa täydentävät Leverage, Poets Of The Fall, Moses Hazy, Witchcraft (SWE) sekä Amorphis.


Lisää esiintyjiä vielä tulossa.

- Q - 28.04.2008

Wacken Metal Battle kisataan jälleen Qstockissa!

Qstock toimii jälleen uransa alkutaipaleella olevien metallibändien välietappina maailmalle. Festarin yhteydessä järjestetään tuttuun tapaan Vertigon kanssa yhteistyössä toteutettu Wacken Metal Battle -bändikisan kotimainen finaali, jonka voittaja pääsee esiintymään Wackenin metallifestivaaleille Saksaan elokuussa 2008.


Kisaan mielivät yhtyeet voivat lähettää musiikkiaan cd-levyllä toukokuun loppuun mennessä osoitteeseen: Wacken Metal Battle, J.J, Huhtasaarenkatu 12 C 8, 69100 Kannus. Kilpailuun osallistumisen edellytyksenä on, että yhtyeesi ei omaa kansainvälistä levysopimusta. Vertigon kokoamaan raatiin osallistuu niin Soundista, Rumbasta, Miasmasta kuin myös Infernosta tuttuja metalliveteraaneja. Finalistien nimet julkaistaan kesäkuun alussa.


Klikkaa Wacken Metal Battle -sivulle!


Ja sitten demoa postiin!

- Q - 22.04.2008

Manic Street Preachers (UK) Qstockiin!

Nyt Qstock saa arvovaltaisia vieraita! Monet tunnistaa tämän yhtyeen erityisesti kantaaottavista sanoituksista ja lukuisista hiteistään mm.”If You Tolerate This Your Children Will Be Next”, ”A Design for Life”, ”Everything Must Go”, “Motorcycle Emptiness”, ”You Stole The Sun From My Heart”…


Alkujaan punk-yhtyeenä vuonna 1986 perustettu Manic Street Preachers on julkaissut uransa aikana 8 albumia. Kitaristi-sanoittaja Richey James Edwardsin salaperäisen katoamisen jäkeen julkaistut läpimurtoalbumit Everything Must Go(1996) sekä This Is My Truth Tell Me Yours(1998) kyyditsivät kuitenkin yhtyeen rock-klubeista stadioneille ja yhdeksi britannian kiistatta suurimmista rockbändeistä. Viimeisin vuonna 2007 julkaistu Send Away the Tigers –albumi osoittaa bändin luomiskyvyn olevan edelleen tasolla joka ei jätä paljon toivomisen varaa.
Qstock on erityisen ylpeä saadessaan tuoda tämän yhtyeen Suomeen vuosia kestäneen odotuksen jälkeen!


Juhlat jatkuu tänä vuonna vielä viikko festivaalin jälkeenkin, kun Qstockin jälkikäyntiklubi pärähtää käyntiin Club Teatrialla perjantaina 1.8 Illan pääesiintyjänä lavalle nousee amerikkalainen W.A.S.P. joka kaikkien rakastaman Blackie Lawlessin johdolla sirkkelöi takuulla viimeisetkin löysät pois festarikansasta! Keikan lipunmyynnistä tiedotetaan myöhemmin.


Lisää kesän 2008 bändikiinnityksiä vielä tulossa.

- Q - 07.04.2008

Palvelukseen halutaan: Festaribeibe, 2 kpl

Jokakeväinen Qstock-operaatio on taas ajankohtainen. Tarvitaan 2 kpl
hyväkäytöksistä, sosiaalista ja täysi-ikäistä nuorta naista edustamaan
Oulun Qstock-festivaalia. Tarvittavat taidot: Suomen kieli ja
tasapainoaisti.


Festaribeibet ovat Qstockin orgaaninen kanava, suora yhteys, jolla pyritään
tavoittamaan festivaaleilla käyvä kansanosa. Tällä tavoin kohderyhmää
lähestymällä halutaan muistuttaa Qstockin olemassaolosta viihdyttävällä ja
anteliaalla tavalla. Festaribeibet tulevat kiertämään Qstockin edustajan
ominaisuudessa Suomen suurimmat kesätapahtatumat tangomarkkinoita
lukuunottamatta. Työhön kuuluu siis festivaalielämä plussine ja
miinuksineen.


Vapaamuotoiset hakemukset osoitteeseen: Satu Marttila/Qstock Oy,
Kirkkokatu 19 A 13 90100 Oulu tai sähköpostilla:info@qstock.org.
Kuoreen tunnus/otsikoi viesti: "Olen ollut täällä pitkään".


Haluaika päättyy 30.4.

- Q - 31.03.2008

Qstock 2008 aluemuutokset!

Kesällä 2008 Qstockin festivaalialue kokee merkittäviä muutoksia kun myös Raattinsaari liitetään festivaalialueeseen. Aluelaajennuksella haetaan huomattavia parannuksia mm. festivaalialueen toimivuutta ja turvallisuutta ajatellen. Tarkempaa tietoa ja kuvia uudistuneesta alueesta tulossa pian, pysytelkää kuulolla!

- Q - 25.03.2008

Qstock 2008 sivut ja ensimmäiset esiintyjät julki!

Tervetuloa uusituille Qstock 2008 nettisivuille! Sivujen sisältö on vielä paikoin vajaavainen mutta ei hätää, päivitämme tietoa jatkuvasti. Samalla on myös julkaistu ensimmäinen erä kesän 2008 artisteja. Esiintyjiä voit tarkastella tarkemmin bändit-sivulta.


Ohessa mediatiedote 10.3.2008


-------------------


Within Temptation (NED) Oulun Qstockiin


Sinfonista ja tummasävyistä metallia soittava hollantilaisyhtye Within Temptation on ensi kesän Qstockin ensimmäinen ulkomaalaiskiinnitys. Julkaistuaan menestyksekkään The Heart of Everything -pitkäsoittonsa vuosi sitten Within Temptation on kiertänyt ahkerasti Eurooppaa, Japania ja Pohjois-Amerikkaa. Etelä-Amerikan vuoro on huhtikuussa.


Oululaisfestivaalin toinen ulkomaanesiintyjä on melodista death metalia paahtava Dark Tranquillity Ruotsista. Kotimaisista kärkinimistä tulonsa ovat varmistaneet Scandinavian Music Group, 22 Pistepirkko, Mokoma, Kotiteollisuus, YUP, Stam1na, PMMP, Ismo Alanko Teholla ja Sturm Und Drang.


Qstockin yhdessä kulttuuriyhdistys Trank ry:n kanssa pystyttämän Happiteltan anti painottuu tuttuun tapaan elektroniseen musiikkiin. Happiteltan esiintyjiä ovat muiden muassa Rex The Dog (UK), The Field(SWE) Eero Johannes, Komytea, 120Days(NOR) Artificial Latvamäki, Äänijännite ja Teatteri Airopik.


Qstock 2008:n aluejärjestelyihin on luvassa mittavia muutoksia. Uudistusten tavoitteena on parantaa festivaalikansan viihtyvyyttä ja palveluiden toimintaa. Uusista aluejärjestelyistä kerrotaan tarkemmin myöhemmin keväällä.


Järjestyksessään kuudes Qstock järjestetään Oulussa 25.-26.
heinäkuuta. Festivaalin lipunmyynti alkaa touko-kesäkuun vaihteessa.


----------------


Taas mennään kesää kohti, pikaisiin kuulemisiin! ;)

- Q - 09.03.2008