Bändit

Perjantai 27.7.


Apocalyptica

Sellometalliyhtye Apocalyptica on yksi kansainvälisesti menestyneimpiä suomalaisyhtyeitä ja taatusti maailmanlaajuisesti omaperäisimpiä. Kolmen kopla vääntää selloillaan sinfonista ja raskasta iloittelua klassisella ammattitaidolla ja loputtomalla rockasenteella. Apocalyptica on koettava livenä!



PMMP

Suomen suosituin tyttöduo PMMP tekee odotetun paluun lavoille uuden levyn myötä ja toimittaa ennennäkemättömän valikoiman maukkaasti marinoituja vanhoja ja uusia PMMP -hittejä. Kesä ei olisi mitään ilman näitä kahta.



Sonata Arctica

Pikaliiman tavoin tarttuva powermetalli ja progehtava rock pauhaavat jälleen Oulussa. Kemiläislähtöinen Sonata Arctica on kohonnut yhdeksi Qstockin kestosuosikiksi, eikä meininkiä ja tulenlieskoja tule puuttumaan tälläkään kertaa. Uusi täyspitkä Stones Grow Her Name ilmestyy toukokuussa, joten pysykäähän arktisilla taajuuksilla.



Petri Nygård

SEEONPETRIIII!!!! Petri Nygård, tuo rääväsuiden kruunaamaton kuningas jatkaa voittokulkuaan. Kesällä 2012 Petrillä on takanaan uusi levy, ja uusi entistäkin märempi festivaalishow. Paras hypätä tähän kyytiin ja lähteä selvittämään mistä bilemusiikissa on pohjimmiltaan kyse. Mutta ensin, tuokaa sitä märkäää!



Michael Monroe

Muutama vuosi sitten kukaan ei olisi arvannut Michael Monroen vielä nousevan suositummaksi kuin koskaan aikaisemmin, mutta sympaattinen ja työmoraaliltaan korkea suomalaislegenda teki viime vuonna yhden elämänsä parhaista albumeista ja on nyt paremmassa vedossa kuin ikinä.



Klamydia *UUSI*

Alkaa K:lla loppuu A:lla? Se on tietysti Klamydia, joka laittaa taas pohjanmaalaisella tyylillä juhlat pystyyn.



Jare & VilleGalle

Kun Suomi voitti viime vuonna jääkiekon maailmanmestaruuden, Jaren ja Villegallen hitti Pienissä häissä nousi hetkessä koko kansan suosikiksi. Nyt tämä voimakaksikko jatkaa samalla ladulla ja tuo loistavan juhlasettinsä jälleen kerran Qstockiin. Luvassa takuuvarmaa biletystä!



Jippu

Jipun maailma ei jätä ketään kylmäksi. Kauniin ulkokuoren alla piilee herkkä, mutta samalla voimakas laulaja. Jipusta on kasvanut kaikessa rauhassa kiistatta yksi vuosikymmenen koskettavimmista kotimaisista laulajista.



Notkea Rotta

Onko se totta, Qstockissa Notkea Rotta? Kyllä yes sir, kokeellista räpmusiikkia itä-Helsingistä! Vahvasti rikolliseen elämään samaistuvat, mustalla huumorilla sävytetyt riimitykset ovat muodostuneet oman alansa legendoiksi. Nyt Notkea Rotta saadaan keikalle myös pohjoiseen, joten paras virittää hiirenloukut valmiiksi!



For The Imperium

For The Imperium yhdistelee ennennäkemättömällä tavalla teknistä metallia, punkkia, hardcorea ja ties mitä. Luvassa on äärimmäisen taidokaasti soitettua, mutta suoraan leukaperiin potkivaa tykitystä. Mitähän nämä kaverit vetelee aamupalaksi? Tänne sitä samaa!



Black City (DEN)

Rouheaa stoner rockia jyystävä tanskalainen Black City on nopeasti noussut radioaalloille ja vakavaksi ehdokkaaksi seuraavaksi tanskalaiseksi menestystarinaksi. Esikoisalbumin sinkkubiisi Summertime on soinut pohjoismaisilla radioasemilla ahkerasti talvesta saakka, eikä lämmittelypestit AC/DC:n ja Ozzy Osbournen kaltaisille nimille taatusti ainakaan heikennä kansainvälisen läpimurron mahdollisuuksia.



Radiopuhelimet

Monen mielestä maailman paras rockyhtye soittaa samalla paikalla ja samaan aikaan nyt jo 10. kerran. Tule sinne.



Paprika Korps (POL) *UUSI*

Puolalainen heavy reggae -yhtye Paprika Korps on ahkeralla keikkailullaan saavuttanut vankan kulttisuosion ympäri Eurooppaa. Yhtye sekoittelee musiikissaan kiinnostavalla tavalla mm.  reggaeta, dubia, ja punkkia.  Kuumista ja aurinkoisista keikoistaan tunnettu Paprika Korps on parhaimmillaan juuri festareilla.


Lauantai 28.7.


Roxette (SWE)

Ruotsin lahja maailmalle on toistanut sen, mitä Abba teki aikoinaan 70-luvulla. Yli 75 miljoonaa albumia myynyt ja kasapäin maailmanluokan hittejä takonut Roxette on yksi maailman menestyneimpiä popyhtyeitä, jonka kappaleet ovat soineet joka maailmankolkassa ja valloittaneet listat ympäri maailman aina vaikeaa USA:ta ja Iso-Britanniaa myöten. Qstockin pimenevässä yössä lauantaina 28. heinäkuuta Roxettelta on luvassa uskomaton lähes kaksituntinen musiikillinen ilotulitus. Yhtyeen suurimpia hittejä ovat olleet muun muassa The Look, Listen To Your Heart, It Must Have Been Love, Joyride ja Sleeping In My Car, Spending My Time…. ja lukuisat muut.



Chisu

Tämän hetken kuumin suomalainen naisartisti on esikuva ja tehotyttö, joka säveltää, sanoittaa ja tuottaa musiikkinsa itse. Voimakas ja naisellinen artisti on tehnyt itseriittoisuudesta voimavaransa, ja luvassa on jälleen kerran liikuttava konsertillinen neidon kauniita sävellyksiä.



Apulanta

Tarvitseeko Apulantaa esitellä? Vuosikymmeniä hittejä takonut kotimainen superyhtye latoo pöytään sellaisen määrän iskusävelmiä, että heikompia hirvittää. Viime vuosina myös upean liveyhtyeen maineen ansainnut Apulanta tuo uudet hienot kappaleensa koko kansan ihmeteltäväksi. Mukana myös armoton määrä klassikkoja!



Stam1na

Suomalaisesta metallista puhuessa ei voida sivuuttaa Stam1naa, jonka progressiivinen thrashmetallijyystö on ottanut paikkansa lähes jokaisen raskaan musiikin ystävän sydämestä. Uuden albuminsa myötä kansainvälisille markkinoille kurkotteleva yhtye antaa tutun ja turvallisen tukkapöllyn jälleen kerran myös tämänkin vuoden Qstockissa.



Jukka Poika & Sound Explosion Band

Jukka Pojasta on hiljalleen tullut Suomen suosituin reggaeartisti, joka on tehnyt tästä Jamaikan kansallismusiikista myös suomalaisten rakastamaa musiikkia. Uuden upean albuminsa myötä ennätyksiä rikkonut Jukka Poika esiintyy legendaarisen Sound Explosion -bändinsä kanssa, joka pistää letkeydellään jäykimmänkin lantion levyiksi.



Amaranthe (SWE)

Tämän ne länsinaapurit osaavat, nimittäin melodisen ja modernin raskasmetallin. Amaranthe on vielä hiomaton timantti, sillä debyyttilevy ilmestyi vasta viime vuonna, mutta menojalkaa vipattaa jo isoon tahtiin. Nousipa esikoislätty Suomessakin listoille. Korinalaulun lisäksi viehkeää lisäkontrastia tuo taidokas laulajaneito. Pitti pyörimään!



Fintelligens *UUSI*

Tässä tulee legendaarinen Rähinä-Show! Fintelligens on Suomen tunnetuin ja menestynein hiphop-yhtye, johon kuuluu kaksi jäsentä Kimmo ”Elastinen” Laiho sekä Henrik ”Iso H” Rosenberg. Kotimaisen hiphopin uranuurtajat hoitaa hommat, ja boogie on takuuvarmasti kohdallaan!



Pariisin Kevät

Arto Tuunelan luotsaama Pariisin Kevät on noussut nopeasti yhdeksi suomalaisen poprockin suurista nimistä. Alkuvuodesta julkaistu yhtyeen kolmas albumi “Kaikki on satua” on valloittanut myyntilistojen kärkisijat, ja kriitikot ovat polvillaan. Pariisin Kevättä seuraa aina kesä!



Viikate

Kaiho, kaipaus ja kuunloiste. Viikate on tehnyt suomalaisen iskelmän ja raskaan rockin sekoituksestaan kansantaidetta, jota kuuntelevat kaikki vauvasta vaariin. Anna sinäkin periksi Viikatteelle, ja astu sisään Kaarle Viikatteen karmivaan kuplettiin. Oma knalli pakollinen.



Haloo Helsinki! *UUSI*

Tällä nuorella yhtyeellä on ihailtava kyky kirjoittaa hienoja ja tarttuvia poprallatuksia toinen toisensa perään. Haloo Helsinki! onkin lienee yksi tulevaisuuden suurista kestosuosikeista kotimaan bändirintamalla, tai miksei myös maailman toisella puolen!



Arch Enemy (SWE)

Ruotsin melodisen death metalin perhe on laaja ja kunniakas. Ensimmäisen ja takuulla odotetun Oulun-keikkansa tekevä Arch Enemy polttaa sillat takanaan ja käynnistää tuomiopäivän koneen. Karismaattinen laulajatar Angela Gossow murisee rujolla äänellään suohon lukuisat miehetkin. Tiukka, raskas ja vauhdikas metallikeikka tulossa! Oletko valmis?



Kauko Röyhkä & Narttu

Kesän 2012 yksi merkittävimpiä tapauksia musiikkirintamalla on Kauko Röyhkän legendaarisimman kokoonpanon aktivoituminen. Kauko Röyhkä & Narttu tekee tietysti paluun myös Oulun Kuusisaareen, ja heittää ilmoille juuri ne kaikkien rakastamat laulut. Kokoonpano on: Kauko Röyhkä (laulu), Jarmo Heikkinen (kitara), Tommi Viksten (kitara), Mats Huldén (basso), Pekka Gröhn (kosketinsoittimet), Heikki Tikka (rummut)



Death Letters (NED)

Nämä nuoret hollantilaiset eivät vaikuta aivan tulppaanin poimijoilta. Laulaja-kitaristi Duende Ariza Loran sekä rumpali Victor Brandtin muodostama duo paahtaa sellaisella vimmalla ja energialla että Kuuskan vanhan paviljongin seinälaudat joutuvat koetukselle. Kaksin aina kaunihimpi, näin se vain on.



Swallow The Sun

Yksi kotimaisen raskaan ja tunnelmallisen musiikin keulakuva Swallow the Sun tekee paluun Qstockiin viiden vuoden jälkeen. Yhtyeen synkkä ja melodinen doomin ja death metalin sekoitus on kerännyt runsaasti suosiota ympäri maailman. Alkuvuodesta ilmestynyt viides albumi Emerald Forest and the Blackbird venytti entisestään yhtyeen musiikillisia ääripäitä. Laitetaanpa taas niska takomaan lattiaa kauhutarinoiden ja kuolleiden naisten tahtiin!



Martti Servo & Napander

Iskelmämusiikki oli ennen vanhusten musiikkia, kunnes Martti Servo muutti kaiken! Hiuksenhienoa huumoria, sarkastisia sutkautuksia ja kuolematonta kansanviisautta viljelevä Servo pistää teryleenit tärisemään ja humppaheimon hunningolle soittamalla kasapäin riihikuivaa ränttätänttäiskelmää!



Reckless Love

Mitä, eikö 80-luku mennyt jo? Ei, jos kysytään Olli Hermannilta ja kumppaneilta. Mötley Cruen, Poisonin ja Hanoi Rocksin hengessä tunnelmoiva hard rock -yhtye yrittää tosissaan tehdä kansainvälistä uraa, ja mitä vielä, nyt on hyvä mahdollisuus nähdä yhtye vielä Suomessa ennen suurta läpimurtoa!



Before The Dawn

Come play my darkness! Synkän metallin ystävien kotimainen kestosuosikki Before The Dawn. Vuosikausia upeaa raskasta musiikkia valmistanut yhtye on uusinut myös livekokoonpanonsa, ja lupaa antaa yleisölle ennennäkemättömän kovan shown, kuten aina.



Bändivaihto

Qstock, Provinssirock ja Ilosaarirock jatkavat tulevana kesänä hyväksi havaittua bändivaihtoaan edellisvuosien tapaan. Bändivaihdon tavoitteena on tarjota festarikaupunkien lupaaville bändeille nostetta uransa räjäyttämiseen seuraavalle tasolle. Bändivaihdon organisoivat Oulun Rockpolis, Seinäjoen elävän musiikin yhdistys Selmu ry ja Joensuun Popmuusikot ry. Tänä vuonna vaihtobändeinä kiertävät



Hebosagil

Viisi nuorta miestä pohjoisesta tarttui vuonna 2003 soittimiin ja siitä lähtien he ovat piinanneet maailmaa riffeillä, joiden jalostus aloitettiin jo 1969 Birminghamissa, groovella jollaisesta monet maailmaa kiertävät kehäraakit voivat vain unelmoida ja tarinoilla, jotka saavat miestenlehtien lukijankin punastumaan eli lyhyesti sanottuna helvetillisellä metelillä, jota vain Hebosagil voi saada aikaan.



Relentless

Joensuulainen punkbilly-kolmikko Relentless sulattaa keikoillaan kyynisimmätkin sydämet. Tiukka soitto yhdistyy sielukkaaseen esiintymiseen, aitoon riemuun ja tinkimättömään asenteeseen. Läskibasson määräämänä kulkevat muotovaliot punkrock-kappaleet vetävät väkisinkin hymyn naamalle ja jalat liikkeelle. Bändin vauhdikkaat biisit sisältävät räjähtävää energiaa ja painavaa sanomaa ilman ryppyotsaista uhoa ja turhanaikaista aggressiivisuutta. Mainio yhtye, josta on vaikea olla pitämättä.



Kairon; IRSE!

Tämä nuori kaustrockin sanansaattaja yhdistää musiikissaan shoegazingin ja 90-luvun alternative-vimman 70-luvun psykedeelisiin tunnelmiin. Kuvittele Mewin, Pink Floydin ja Kingston Wallin yhdistelmä, jonka muodostaa ennakkoluulottomat ja taitavat 19-vuotiaat. Bändi on ehtinyt jo hämmästyttämään ja ihastuttamaan kuulijoitaan mm. MARS-tapahtumassa, jonka jäljiltä muuan Pekka Laine ylisti orkesteria tulevaisuuden toivona. Kairon; IRSE! on kypsä ja erittäin taidokas bändi, jossa kitara soi kauniisti ja solistin heleä falsetti vie kuuntelijan jonnekin, missä kaikki on hyvin.


Copyright © 2012 Qstock Oy. All rights reserved. Kysyttävää? info @ qstock.org tai katso yhteystiedot.